Hiihtolajit ja doping

Harvaan lajiin dopingin ja muiden kiellettyjen aineiden käyttäminen yhdistetään niin vahvasti, kuin hiihtoon. Vaikka hiihtolajeista löytyy harrastajia lähes kaikista pohjoisen pallonpuoliskon maista ja jonkin verran Päiväntasaajan eteläpuoleltakin, puhutaan silti keskipienistä lajeista verrattuna urheilukenttää ja -bisnestä hallitseviin joukkuelajeihin, kuten jalkapallo, koripallo ja tennis. Dopingtapaukset ovat aina isoja kolauksia lajin maineelle, mutta Lahden 2001 MM-kisojen kaltaisia skandaaleja suksilajit eivät vain yksinkertaisesti kestä enempää. Fanit närkästyvät, niin sanotut puhtaat hiihtäjät kokevat vääryyttä arvokisoissa ja vaikka käytössä olisikin PAF:n bonuskoodi, jolla saa mahtavan cashback-bonuksen, vedonlyöjät joutuvat tuskailemaan epärehellisten tulosten ja urheilijoiden hylkäysten kanssa.

Miksi maailman huipulla urheilevat hiihtäjät sitten sortuvat käyttämään kiellettyjä aineita? Tämä on perusluonteinen kysymys ja vaikka uusia käryjä paljastuu harva se vuosi, kukaan ei ole voinut antaa vielä tyhjentävää, järkeenkäypää selitystä kysymykselle. Jos ajatellaan asiaa yli lajirajojen, yleisin syy dopingin käyttämiseen on kilpailuedun saavuttaminen kilpakumppaneihin nähden. Jos ennen, kymmeniä vuosia takaperin oli mahdollista päästä luikahtamaan antidopingjärjestö WADAn tai vastaavien organisaatioiden testeistä vain siitä syystä, että ei ollut resursseja tutkia kaikkia urheilijoita, nykyään maaliviivan ylittäessään hiihtäjä voi olla sataprosenttisen varma, että hänen tulee antaa dopingnäyte välittömästi.

Koska varsinkin mitaleille nousevien urheilijoiden testaaminen tapahtuu joka tapauksessa, kiellettyjä aineita käyttävät urheilijat joutuvat käymään jatkuvaa kilpajuoksua antidopingjärjestöjen kanssa niin sanottujen ”peiteaineiden” ja uusien, suoritusta tai hapenottokykyä tehostavien aineiden kanssa. Jos lukee 2000-luvulla kärynneiden urheilijoiden selontekoa vuosia heidän dopingkäryjensä jälkeen, monesti käy ilmi, että käytetyn aineen ei olisi pitänyt koskaan näkyä testituloksissa. Tämän takia WADA (World Anti-Doping Agency) säilyttääkin ottamiaan testinäytteitä vuosien ajan ensimmäisen testauksen jälkeen, jotta jälkikäteen voidaan tutkia, onko näytteissä sellaisia kiellettyjä aineita, joita ei sen aikaisen tiedon tai teknologian kanssa voitu näytteistä löytää.

Aerobisissa, eli hyvää hapenottokykyä vaativissa lajeissa, kuten murtomaahiihdossa, yleisimmät dopingaineet pyrkivät parantamaan joko hapenottokykyä tai hemoglobiiniarvoja. Hapenottokykyä parannetaan tavallisimmin erilaisin astma- ja hengitystielääkkein ja pyritään näin ollen hyödyntämään keuhkojen täyttä tilavuutta. Hemoglobiini (eli verenpuna) taas vaikuttaa hapen liikkumiseen elimistössä; mitä suurempi hemoglobiiniarvo on, sitä paremmi happi kulkee elimistössä ja sitä myötä taas lihaksisto ja koko kroppa saa tavallista nopeampaa lisää happea käyttöönsä. Suomalaisille surullisenkuuluisa Hemohes, jonka käytöstä muun muassa Jari Isometsä kärysi juuri hiihdon MM-kisoissa Lahdessa vuonna 2001, on yksi näistä lääkevalmisteista, jotka on tarkoitettu nostamaan veren hemoglobiiniarvoa.

Kielletyt aineet urheilussa ei tietenkään rajaudu vain näihin kahteen kategoriaan, vaan käytännössä mitä tahansa urheilijan osa-aluetta pystyy kemikaalisesti parantamaan. Kehonrakentajien suosimat hormonit ja steroidit kiihdyttävät lihaskasvua ja lisäävät adrenaliinin tuotantoa ja siitä syystä monet pitkään steroideja käyttäneet kärsivät aggressiokohtauksista ja unettomuudesta, sillä keho ja mieli eivät meinaa lainkaan päästä lepotilaan. Hiihdossa steroidien käyttöä ei tapahdu juuri lainkaan, koska lajissa ominaista ei ole suuret lihasmassat. Ehkä kuuluisin keskittymiskykyä parantava dopingaine taas on beetasalpaaja, jota käytetään lääketieteellisesti parantamaan korkeaa verenpainetta tai lievittämään vakavaa esiintymisjännitystä. Beetasalpaaja vaikuttaa sen käyttäjän hormonitoimintaan siten, että se estää adrenaliinin ja noradrenaliinin vaikutuksia. Käytännössä tällöin on vaikeampi hermoilla ja stressata ja etenkin hyviä hermoja vaativissa lajeissa, kuten ampumalajeissa ja moottoriurheilussa, niiden käyttöä valvotaan erityisen tarkasti.

Dopingin käyttö tuskin tulee lähiaikoina, jos koskaan lakkaamaan täysin kokonaan, mutta yrityksen puutteesta se ei jää varmastikaan kiinni. Kielletyt aineet tekevät kuitenkin aina suuren lovin lajin imagolle ja uskottavuudelle eikä idolin statuksen omaavat huippu-urheilijat saisi missään tapauksessa näyttää edesvastuuttomalla toiminnallaan huonoa esimerkkiä tulevaisuuden lupauksille. Sokeasti pelkän oman edun tavoittelemisen sijaan Hiihtoliiton ja myös muidenkin lajien lajiliittojen tulisi aloittaa viipymättä laajamittainen dopingin vastainen työ, jolla asenteet dopingin käyttöä vastaan tulisi syöttää jo varhaisessa vaiheessa urheilijoiden mieliin ja lisätä seurojen ja valtioiden välistä yhteistyötä, jotta lajille haitalliset lieveilmiöt saataisiin kitkettyä mahdollisimman tehokkaasti pois.

Post Author: admin

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *